Alena Santalainen: Lukukausimaksu NYT!

Maksuton koulutus on aina ollut valtion sylilapsia, kansalaisten kapalossa, hyvinvointivaltion lähtökohta ja mitä kauniita nimikkeitä sille löytyykään? Syksyllä alkaa kokeilu, jossa ryhdytään perimään lukukausimaksuja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Tämä on varmasti  yliopistojen kannalta hyvä asia, missä opiskelijajärjestöt ovat olleet enemmän huolissaan.

Kokeilun aloittaminen vahvistaa perustaa jossa hyödynsaaja maksaa saamastaan. Opiskeluun liittyy laajasti kustannuksia, joita kaikkia nämä maksut eivät tule varmastikaan vielä kattamaan.

Mitä valtio siis onkaan tehnyt sen eteen, että opiskelijasta tulisi opiskelujen jälkeen osa suomalaista yhteiskuntaa ja samalla osallistuisi sen rahoittamiseen? Vastauksina kaikuu kuolemantäytteistä hiljaisuutta, eikä edes hautausmaalla poppi jää soimatta niin kylmänkankeana.

Fakta on, että kokeilulla me suljemme mahdollisuuksien oven köyhiltä, mutta lahjakkailta opiskelijoilta ja avaamme sen varakkaammille. Tämä ei varsinaisesti sovi hyvinvointiyhteiskuntaan vaikka sen kääntäisi miten päin. Toisaalta miksi tänne jäisi opiskelujen jälkeen työskentelemään kun koulutuksesta on maksanut fronttiin, palkkataso ei ole kummoinen ja veroaste helvetillinen?

Yhtenä vaihtoehtona voitaisiin miettiä järjestelmää, joka mahdollistaisi opiskelun useammalle ja samalla tuottaisi varoja suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Miksei lukukausimaksua voitaisi sitoa sopimukseen jossa on lainoitus ja kulut maksetaan verojen muodossa? Tämä voitaisiin toteuttaa veroleikkurimallilla, jossa verojen ohessa on koulutusmaksuvero eli eräänlainen graduate tax.

Tämä malli toimisi siten, että kun henkilö alkaisi tienaamaan hänen lisäveronsa kohdennettaisiin syntyneisiin koulutuskuluihin. Jos normaali veroprosentti olisi vaikka 25% niin tämän ohessa veroa kerättäisiin esimerkiksi 4% jolla maksettaisiin koulutuslainaa takaisin. Kun laina olisi maksettu takaisin kokonaisuudessaan, ihminen siirtyisi normaalin verojärjestelmän piiriin.

Rahoitus tällaisella lainajärjestelylle voitaisiin järjestää esimerkiksi eläkeyhtiöiden kanssa yhteistyössä, jossa varoille asetettaisiin tietty tuottotaso ja koulutuksen hinta inflaatiosuojattaisiin eli summa kasvaisi rahanarvon heikkenemisen mukaan. Sopimus tehtäisiin lähtömaassa, jossa opiskelija sidottaisiin maksamaan velka takaisin kokonaisuudessaan (tämä toimisi Yhdysvaltojen ja luultavasti Kiinankin osalta) tai sitten takausmenettelyllä, jossa takaajan tulisi olla Euroopassa.

Tällainen malli mahdollistaisi lahjakkaiden, mutta heikoimmista oloista tulevien opiskelijoiden kouluttautumisen Suomessa ja sitoisi heidät osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Kielikouluttautumisen motivaatiokin kasvaisi yksilötasolla, kun tietäisi olevansa maassa tulevaisuudessa.

Keskustalaisia malleja graduate tax-järjestelmästä on aiemmin hahmotellut myös Helsingfors Unga Liberala Centerin puheenjohtaja Tuomo Järvelä blogissaan kirjoitussarjassa Uusi Aalto.

Alena Santalainen, 22, on liiketalouden opiskelija, Helsingin Keskustanuorten puheenjohtaja ja Helsingfors Unga Liberala Centerin kulttuurivaliokunnan puhemies. Kirjoitus on ensijulkaistu Alenan US-blogissa täällä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.